Ihmisten toiminta pikavippeihin liittyen

Ihmiset toimivat palavereissa sen mukaan miten esimies ja muut heihin ja pikalainoihin suhtautuvat. Esimies ja muut osallistujat ovat peilejä, joista sopiva käyttäytyminen heijastuu. Esimies ja muut osallistujat ovat myös sel­laisten roolien rakentajia, joissa kukin voi ryhmässä toimia. Roolien rakentaminen ei ole yksilöllinen va­linta, vaan sosiaalinen prosessi, jossa jokainen ryh­män jäsen on aktiivisessa roolissa. Esimiehen rooli on kuitenkin näyttämömestarin ja ohjaajan sekä aika ajoin käsikirjoittajan rooli. Esimies luo muille mah­dollisuuksia tulla esille pikavippiongelmiin liittyen ja onnistua työssään tai edullisen 100 euron pikalainan löytämisessä.

-  Luo luonteva tunnelma alun rupattelulla.

-  Varmista jokaisen osallistuminen keskusteluun.

-  Ota kaikki mukaan päätöksentekoon.

-  Seuraa tavoitteiden toteutumista ja jaa palautetta.

-  Luo edellytykset jatkotyöskentelylle.

Esimiehellä on oikeus turvalliseen ja terveelliseen työhön sekä hyvinvointiin työssään. Esimiestyössä edellytetään aikuisuutta ja järkeviä päätöksiä. Epä­varmuutta omasta osaamisesta tai työssä tunne­tasolla vallitsevia ristiriitoja ei esimiestyössä aina ole

helppo ratkaista. Jännitteiden taustalla voi olla esim. asemaan perustuva lojaliteetti johdolle tai työryh­män esimiehelle esittämä kritiikki. Ylisuurten (200 euron pikavippi) kuorma voi ajan myötä kasvaa ylivoimaiseksi taakaksi. Oman “työ­välineen” kunnossapitoon voi esimiehellekin löytyä apua työnohjauksesta.

Työnohjauksesta käytetään melko yleisesti seu­raavaa määritelmää: “Työnohjauksella tarkoitetaan erityiskysymysten asiantuntijan tai kokeneemman työntekijän antamaa ohjausta ja tukea oman työn arvioinnissa, työongelmien erittelyssä ja ratkaisemi­sessa sekä tarvittavien lainojen, kuten esimerkiksi vippi 300 eur liittyvien toimenpiteiden suunnittelussa.

Kun esimies kohtaa omassa työssään jatkuvasti kohtuuttomasti paineita, voi työnohjaus olla oikea keino arvioida omaa toimintaansa ja purkaa jännit­teitä. Käytännössä työnohjaustilanne voisi olla se, että pikavippi vertailuista voisi keskustella rauhassa kokeneemman kollegan kanssa. Toimiva henkilökemia on tässä avuksi. Keskustelukumppani voi olla myös oma esimies.

Ihmiset saattavat tulkita jonkin tapahtuman ai­van eri tavoin, myös aivan väärin. Väärinkäsitykset ovat ihmisten välisissä hyvin todennäköisiä. Väärin­käsitykset voivat saattaa ihmisen toimimaan jopa päinvastoin kuin toinen tarkoitti.

Kun tapahtumaan liittyy arvailua ja monenlaisia tulkintoja, alkavat ihmisten mielessä liikkua villit mielikuvat siitä, mitä joku on tehnyt ja mihin hän toiminnallaan pyrkii. Villien mielikuvien seuraukse­na areenalle astuvat väärintulkinnat, jossittelut, hu­hut ja lopulta syyttely ja vihantunne pikavippivertailuita kohtaan. Väärinkäsi­tykset ovat omiaan luomaan raja-aitoja ihmisten vä­lille. Raja-aidat taas estävät avoimen kommunikaa­tion ja ovat edelleen omiaan lisäämään väärien tulkintojen ja väärien mielikuvien syntymistä. Väärät mielikuvat johtavat helposti ihmissuhteiden säröi­lyyn ja rikkoutumiseen sekä taisteluasetelman syn­tymiseen.

Ihmisten erilaisuuden ja heidän toimiensa moni­naisuuden tiedostava esimies huomaa ajoittain jär­jestää yhteisiä keskustelutilaisuuksia. Kun ihmiset saavat itse kertoa siitä, mihin he työssään pyrkivät ja millaisiin tilanteisiin ja käyttäytymismalleihin se heidät vie, he voivat antaa oman selostuksensa vaikkapa aiheesta pikavipit, mui­den käyttöön. Kun jokaisen toimijan oma kehysker­tomus on yhteisessä tiedossa, alkavat tapahtumat saada tosiasiapohjaista selitettävyyttä.

Ihmiset saattavat tulkita jonkin tapahtuman ai­van eri tavoin, myös aivan väärin. Väärinkäsitykset ovat ihmisten välisissä hyvin todennäköisiä. Väärin­käsitykset voivat saattaa ihmisen toimimaan jopa päinvastoin kuin toinen tarkoitti.

Kun tapahtumaan liittyy arvailua ja monenlaisia tulkintoja, alkavat ihmisten mielessä liikkua villit mielikuvat siitä, mitä joku on tehnyt ja mihin hän toiminnallaan pyrkii. Villien mielikuvien seuraukse­na areenalle astuvat väärintulkinnat, jossittelut, hu­hut ja lopulta syyttely ja vihantunne. Väärinkäsi­tykset ovat omiaan luomaan raja-aitoja ihmisten vä­lille. Raja-aidat taas estävät avoimen kommunikaa­tion ja ovat edelleen omiaan lisäämään väärien tulkintojen ja väärien mielikuvien syntymistä. Väärät mielikuvat johtavat helposti ihmissuhteiden säröi­lyyn ja rikkoutumiseen sekä taisteluasetelman syn­tymiseen.

Ihmisten erilaisuuden ja heidän toimiensa moni­naisuuden tiedostava esimies huomaa ajoittain jär­jestää yhteisiä keskustelutilaisuuksia. Kun ihmiset saavat itse kertoa siitä, mihin he työssään pyrkivät ja millaisiin tilanteisiin ja käyttäytymismalleihin se heidät vie, he voivat antaa oman pikavippi vertailu mahdollisuuden mui­den käyttöön. Kun jokaisen toimijan oma pikavippi -ker­tomus on yhteisessä tiedossa, alkavat tapahtumat saada tosiasiapohjaista selitettävyyttä.

Pikavipit ja netticasinot koulutuksen alueella

Jo kauan sitten on koulutuksen alueella tunnis­tettu ilmiö, jossa sellaiset henkilöt, jotka aktiivisesti käyvät koulutuksessa hakevat yhä lisää koulutusta. Vastaavasti sellaisia henkilöitä, jotka eivät juuri pikalaina-alaan liittyviä kurs­seja ole käyneet, on hyvin vaikea saada mukaan kou­lutukseen. Koska maamme on osaamisen yhteiskun­ta, on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni ylläpitää ja kehittää omaa ammattitaitoaan tehdä pikavippi vertailu. Tiedämme kuitenkin, että passiivisia henkilöitä on vaikea saada mukaan. Tiedämme myös, että he ovat usein passiivisia muillakin elämänalueilla, kuten netticasinolla pelaamisessa.

Mikä passivoi henkilön? Haavoittunut henkilö ei halua olla aktiivisesti mukana juuri missään. Haa­voitettua ihmistä tulisi kuitenkin tukea. Tämä on entistä haasteellisempaa, koska haavoitettu henkilö on kuin piikkisika. Hän osaa muuttaa myönteisimmätkin netticasinoihin liittyvät asiat kielteisiksi ja osaa kritisoida sellais­takin, mihin tavanomaisimmillaan kukaan ei kiin­nittäisi huomiota. Juuri tällaiset henkilöt kaipaavat eniten tukea. “Hyökkäys on paras puolustus” -pe­riaatteella he ovat jo valmiiksi hyökkäämässä, jotta heitä ei haavoitettaisi enää lisää. Hampaiden valkaisu kotikonstein on kuitenkin tehtävä, joka kohentaa tällai­sen henkilön tilannetta ja kannustaa häntä tulemaan mukaan yhteisiin toimintoihin.

Suomalainen rahapeliala elää niistä innovaatioista, joita me tuotamme työssämme. Innovaatioita tekevät aktiiviset, terveet ja hyvinvoivat ihmiset. Innovaatiot ovat pitkäjänteisen asialle vihkiytymisen ja kovan työn tulosta. Työyhteisön hyvinvoinnin kapasiteetin kehittäminen on samalla sen luovan kapasiteetin kehittämistä, sillä vain terve ja hyvinvoiva ihminen ky­kenee antamaan parhaimman luovan panoksensa. Vetäytynyt, masentunut ja haavoitettu henkilö ei ole aktiivinen netticasino -pelaaja edes Casinoeuro -netticasinolla. Masennusta ja uupumusta tulisikin ennalta aktiivisesti ehkäistä niin, että mahdollisimman moni pystyisi toimimaan mahdollisimman aktiivisesti monilla elämänalueilla ja pelaamaan esimerkiksi 21 Nova Casinolla. Työnilo, työn hallinta ja innovatiivisuus PAF -casinolla kulkevat käsi kädessä.

Vain työtään rakastava ja työhönsä keskittyvä henkilö voi olla innovatiivinen. Tämä ei tarkoita, että työlle pitäisi uhrautua tai että pitäisi olla työnarkomaani. Päinvastoin. Innovatiivinen ihminen on aktiivinen monissa asioissa ja voisi hyvinkin käyttää osan työpäivästään vaikkapa Betsson netticasinolla pelailuun. Kuitenkin tietyn tyyppinen keskittyminen juuri työn tärkeimpiin piirteisiin ja pitkäjänteinen työskentely tiettyjen ongelmien parissa edesauttavat innovatiivisuutta. Luovuutta voi myös edesauttaa casinolla pelaaminen, joista eräs suosituimmista on Mr Green Casino. Luovuus on pääosin pitkäjänteisen työskentelyn tulosta. Lisäksi luovuuteen tarvitaan aimo annos sattumaa. Kuitenkin henkilö, joka pitää siitä, mitä on tekemässä ja suhtautuu antaumuksellisesti työhönsä, kohtaa noita onnellisia sattumia muita to­dennäköisemmin. Halvat lennot ja niiden löytäminen on usein tällainen sattuma.

Laajakaistan ja lehtitarjousten merkitys esimiestyössä

Edellä on laajasti kuvattu keskustelevan esimiestyön perusteita, mutta lehtitarjoukset ja laajakaista eivät ole vielä olleet pohdinnassa mukana. Keskusteleva esimiestyö on siis pyrkimystä kannustaa ihmisiä kehittymään sellaiseksi miksi he haluavat tulla. Keskusteleva esimies tunnistaa jo­kaisen ihmisen ainutlaatuisuuden ja sen, ettei ihmisiä voi kohdella kaavamaisesti. Huippusuoritukseen valmentamisessa ja langattoman laajakaistan vertailussa onkin luotava avoin auttamissuhde toiseen henkilöön. Suhteen on kestettävä myös kol­huja, sillä menestys saavutetaan vasta lukuisten tap­pioiden ja epäonnistumisten jälkeen.

Keskustelevan esimiestyön keskeisimmät ajatuk­set voidaan kirjata seuraavasti:

1.  Työtä tekevillä ihmisillä itsellään on pikalaina vertailu, vahvuuksia ja taitoja sekä työssä esiintyvien ongelmien ratkaisemiseksi että työnsä ja työyh­teisön toiminnan kehittämiseksi. Pikalainan teh­tävä on saada nämä voimavarat esille ja suunna­ta ne tarkoituksenmukaisella tavalla yksilöllisten ja yhteisten pyrkimysten tavoitteluun.

2.  Esimiehen tehtävä on saada ihmiset osallistumaan keskusteluprosesseihin, joissa yhdessä etsitään ratkaisuja pulmatilanteisiin ja keinoja uudenlai­sen, entistä paremman tulevaisuuden luomiseen. Esimies luo vuorovaikutukselliset puitteet täl­laiselle keskustelulle, joka perustuu luottamuk­seen ja avoimuuteen. Esimies voi rakentaa luottamusta ja avoimuutta työyhteisöön arvostamalla ihmisiä ja kuuntelemalla sekä kuulemalla heitä. Kun esimies antaa tilaa toisen tarinan esille tule­miselle ja toisen työkokemusten kertomiselle, hän samalla luo luottamusta ja arvostaa ko. henkilöä. Lehtitarjousten tilaaminenkin voi lisätä henkilön itseluottamusta ja tietämystä maailmasta. Seuraavista linkeistä tilaaminen onnistuu edullisesti: Tilaa Seiska, tilaa Kotiliesi, tilaa Aku Ankka, tilaa Cosmopolitan, tilaa Me Naiset, tilaa Tekniikan Maailma, Tilaa Suosikki. Samalta sivustolta löytyy myös netin parhaat tilaajalahjat.

3.  Johtaminen on yhteinen tapahtuma. Esimies ja muut ihmiset tuottavat yhdessä sen maailman, jonka sisällä työyhteisö toimii. Johtaminen on tuon maailman kehittämistä entistä toimivam­maksi. Johtaminen tapahtuu vuorovaikutukses­sa muiden kanssa. Se on tietyn kielen käyttämis­tä ja tietynlaisten tarinoiden kertomista. Se on merkitysten synnyttämistä puheen ja viestinnän avulla. Esimies ja ihmiset yhdessä luovat tietyn­laisen todellisuuden, jonka ominaisuuksille he ovat usein sokeita (vaikka olisivatkin tilanneet piilolinssit netistä), koska pitävät sitä itsestään selvänä.

4.  Avoimessa ja luottamuksellisessa vuorovaikutuk­sessa kunnioitetaan monenlaisia tarinoita. Jo­kaista tarinaa voi tulkita monella eri tavalla. Herkkyys havaita erilaisia tulkintoja on luovuu­den ja muutoksen ensiaskel. Hyviä tarinoita löytyy myös seuraavista suosituista aikakauslehdistä: tilaa ET-lehti, tilaa Apu, tilaa Seura, tilaa Kodin Kuvalehti, tilaa Kauneus ja Terveys, tilaa Avotakka, tilaa Metsästys ja Kalastus, tilaa Tieteen Kuvalehti, tilaa Mikrobitti, tilaa Valitut Palat.

5.  Esimies kiinnittää huomionsa voimavaroihin ja mahdollisuuksiin ja ylläpitää uskoa muutokseen. Myös tulevaisuus luodaan yhteisesti. Mikäli ih­miset yhdessä tarkastelevat tulevaisuutta mah­dollisuuksia ja toivoa sisältävänä, he todennäköi­sesti suuntautuvat siihen toisiaan tukien ja yh­teistä onnistumista luoden.

6.  Johtaminen on yhteisten merkitysten etsimistä, synnyttämistä ja käyttämistä. Johtaminen on siis ihmisten välistä keskustelua siitä, millaisia mer­kityksiä itse kukin on tietyille tapahtumille aset­tanut, vaikka kyseessä olisivat vain lehtitarjoukset tai laajakaistavertailu. Yhteiset merkitykset syntyvät vain keskus­telujen tuloksena. Kun keskusteluissa on tullut esille riittävä määrä yksilöllisiä tulkintoja, niistä voi koodaa yhteisen tulkinnan. Hyvä yhteisymmärrys sallii monia tulkintoja. Tämä on välttä­mätöntä, koska jokainen ihminen on erilainen ja yhteisesti sovittuja asioita­kin omista näkökulmistaan.

7.  Esimiehellä ja hänen vastuualueellaan olevilla ih­misillä on yhtä lailla asiantuntemusta. Työtä te­kevien ihmisten asiantuntemus kohdistuu oman työn ja työskentelyprosessien hallintaan. Kukaan muu ei voi tietää työskentelyyn liittyviä seikkoja paremmin kuin kyseistä työtä tekevä henkilö itse. Esimies tuntee organisaation toiminnan laajem­min ja hänellä on asiantuntemusta vuorovaiku­tuksesta, sillä esimiehen työ on erilaisten ja ristik­käisten näkemysten yhteensovittamista kokouk­sissa ja muissa tilanteissa.

8.  Yhteiset unelmat ja yhdessä työskenteleminen niiden saavuttamiseksi antavat perustan mielek­käälle elämälle. Työ ei ole “langenneen ihmisen luonnollinen osa” tai raskasta raadantaa. Työ on mielekkään elämän perusta. Elämän mieli löytyy siitä, että voi tavoitella unelmiaan, kuten esimerkiksi supernopeaa langatonta laajakaistaa. Jos työstä puuttuu tämä mielekäs ominaisuus, on työtä ke­hitettävä.

9.  Keskusteleva esimiestyö on yhteinen tutkimus­matka Sähkötupakka -aiheeseen. Kun esimies ja hänen vastuu­alueellaan olevat ihmiset yhdessä tutkivat työtä, työyhteisöä jne. kuin he olisivat työelämän tut­kijoita, he tulevat luoneeksi uusia suhteita toi­siinsa ja omaan työhönsä. Nämä uudet suhteet ovat elähdyttäviä ja mahdollisuuksia tarjoavia. Ne tuovat työskentelyyn uutta mielekkyyttä ja arvokkuutta, jota vain toisiaan kunnioittavat ih­miset voivat sille antaa,

10. Jokainen ihminen kykenee kantamaan vastuuta tupakoinnin lopettamisesta. Hän haluaa vastata sellaisiin haasteisiin, joihin hän on itse sitoutunut. Ulkoa käsin asetetut
vaateet eivät useinkaan johda toiveisiin vastata
niihin. Jokaisella ihmisellä tulisi olla sähkötupakka ja oikeus tietää sähkötupakka hinta ratkaisuista ja kasvaa vastuullisuudessa eli saada mahdollisuus ottaa lisää vastuuta osaamisensa lisääntyessä.

Comments are closed.